Valtuustoaloite: Nuorisovaltuustolle puhe- ja läsnäolo-oikeus valtuuston kokouksiin

Nuorisovaltuustojen Liiton teettämän selvityksen mukaan 56% Suomen kunnista nuorisovaltuustolla on puhe- ja läsnäolo-oikeus kunnan- tai kaupunginvaltuuston kokouksissa. Oulu on kuudesta suurimmasta kaupungista ainoa, jossa nuorisovaltuusto ei ole edustettuna valtuustossa edes rajattuja asioita käsiteltäessä.

Kuntalaki velvoittaa kunnat pitämään huolta siitä, että kuntalaisilla on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Tämä ei toteudu nuorten osalta, jos nuoret eivät voi itse päättää, mihin ja missä valmistelun vaiheessa ottaa kantaa. 

Myös nuorisolaki antaa vahvan selkänojan ja myös velvoitteen nuorten vaikutusmahdollisuuksien takaamiseksi. Lain mukaan nuoria on kuultava heitä koskevista asioista päätettäessä. Lähes poikkeuksetta kaikki kaupungin päätöksenteossa käsiteltävät asiat koskettavat tavalla tai toisella myös nuoria, joten nuorten osallistumismahdollisuuksien on oltava kattavat. 

Kuntalain uudistamista koskevan hallituksen esityksen (HE 268/2014) perusteluissa todetaan, että läsnäolo- ja puheoikeuden antaminen nuorisovaltuuston edustajalle ainakin valtuuston ja lautakuntien kokouksiin parantaisi nuorten ja päättäjien välistä tiedonkulkua ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia.

Myös Kuntaliitto on nähnyt kaupunkien hallintosääntömallissaan perustelluksi edustusoikeuden myöntämisen valtuuston kokouksiin nuorisovaltuuston edustajille.

Puhe- ja läsnäolo-oikeus valtuuston ja lautakuntien kokouksissa on olennaisen tärkeä, jotta nuorten, jotka eivät ole päässeet vaikuttamaan kuntavaalien kautta, ääni tulee kuulluksi kaupungin päätöksenteossa. 

Puhe- ja läsnäolo-oikeuden myöntäminen toimialalautakuntien lisäksi myös valtuuston kokouksiin olisi Oulun kaupungin oman avoimen hallinnon toimintasuunnitelman periaatteiden mukaista. Se kehittäisi tiedonkulkua nuorisovaltuuston ja kaupunginvaltuuston välillä.

Me allekirjoittaneet esitämme, että kaupunginhallitus valmistelee hallintosääntöön viipymättä muutoksen, joka mahdollistaa Oulun nuorisovaltuustolle puhe- ja läsnäolo-oikeuden valtuuston kokouksiin. 

Allekirjoittajat:

Niilo Heinonen (kok.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *