Valtuustoaloite: Oulunsalon kunnantaloa kehitettävä kaupungin omistuksessa

Aloitteessa esitetään, että Oulun kaupunki pitää huolta Oulunsalon kunnantalon suojelun toteutumisesta säilyttämällä kiinteistön omistuksessaan sekä kehittämällä ja mahdollistamalla rakennukseen sen suojelutavoitteiden toteutumista tukevaa toimintaa.

Vuonna 1982 valmistunut Oulunsalon kunnantalo on Oulunsalon kirkonkylällä sijaitseva virastotalo. Rakennus toimi vuoden 2012 loppuun saakka Oulunsalon kunnan kunnantalona. 

Rakennus on tunnetuimpia ja tyypillisimpiä esimerkkejä arkkitehtuurin Oulun koulukunnan suunnitteluasenteesta. Se oli nähtävyys heti valmistuttuaan vuonna 1982. Oulun läänin taidetoimikunta myönsi läänin taidepalkinnon vuonna 1983 rakennuksen suunnittelijoille. Ympäristöministeriö päätti rakennuksen suojelusta Suomen Arkkitehtiliiton esityksestä vuonna 2013. Museovirasto puolsi lausunnossaan suojelua.  

Rakennus on poikkeuksellisen hyvin säilynyt. Esimerkiksi rakennuksen julkisivut ovat alkuperäiset. Vähäiset muutokset esimerkiksi käyttötarkoituksesta johtuvat muutokset tilanjakoon on toteutettu hienovaraisesti alkuperäisten suunnitelmien henkeä kunnioittaen. Rakennushistoriaselvityksen mukaan rakennuksen alkuperäiset piirteet yksityiskohtia ja sisustusta myöten ovat säilyneet esimerkillisellä tavalla. 

Hyvin säilynyt Oulunsalon kunnantalo on kokonaistaideteos, jonka suojelussa Oulun kaupungin on kannettava vastuunsa. Sivistynyt kaupunki vaalii historiaansa ja pitää huolta arvokkaasta rakennetusta ympäristöstään.

Me allekirjoittaneet esitämme seuraavaa:

  • Oulunsalon kunnantalo säilytetään kaupungin omistuksessa rakennuksen suojelun turvaamiseksi.
  • Mahdolliset muutokset esimerkiksi tilojen käyttötarkoitukseen, tilajakaumaan, julkisivuihin ja sisustukseen toteutetaan mahdollisimman hienovaraisesti alkuperäisen suunnitelman henkeä kunnioittaen.
  • Kaupunki kehittää kunnantaloa asukkaiden, asukasyhdistysten ja järjestöjen yhteisötalona sekä kulttuuritoiminnan ja tapahtumien tarpeisiin. Kaupunki tutkii mahdollisuuksia hyödyntää kunnantaloa esimerkiksi  kokous-, museo- ja näyttelytilana. 
  • Vuokrakäytäntöjä kehitetään niin, että rakennuksen käyttö helpottuu edellä mainittujen tavoitteiden mukaisesti. Huomioidaan mm. se, että kulttuuritoimijoilla ei ole samanlaista vuokranmaksukykyä kuin kaupungin omilla yksiköillä.
  • Kaupunki tutkii mahdollisuuksia hyödyntää Oulunsalon kunnantaloa sekä muita arkkitehtuurin Oulun koulun kohteita Oulun asuntomessujen (2025) oheiskohteina. Kunnantalolle voisi koota Oulun koulua edustavia rakennuksia esittelevän näyttelyn.

 

Allekirjoittajat: 

Niilo Heinonen (kok.)

Jenni Pitko (vihr.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *