Tekijä: Niilo Heinonen

Niilo Radio Helsingin vaalipaneelissa

KULTTUURIVAALIT 2021 – OULU

Kuntavaalien alla keskustellaan kulttuurista – annetaan ääni taiteelle!

Radio Helsingin KULTTUURIVAALIT 2021 on kolmiosainen keskustelu, jossa paikallisista kulttuurikysymyksistä keskustelevat Helsingin, Tampereen ja Oulun ehdokkaat toimittaja Maria Veitolan johdolla.

Oulun vaalipaneelissa Maria Veitolan vieraina ovat Niilo Heinonen (kok.), Jetta Huttunen (vihr.), Eveliina Leskelä (kesk.) ja Ville Luotola (vas.).

Panelistit edustavat neljää edellisissä kuntavaaleissa paikallisesti eniten ääniä saanutta puoluetta.

Mukana kulttuurivaaleissa:

  • Muusikkojen liitto
  • Näyttelijäliitto
  • Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitto

www.radiohelsinki.fi

Taajuus Helsingissä 89,7, Tampereella 106,8 ja Oulussa 90,9.

Valtuustoaloite: Kuntoportaat ja kuntoilupuisto Haukiputaalle

Kuntoportaat ja kuntopuistot (ulkoilmakuntosalit) ovat helppo ja edullinen tapa edistää kaupunkilaisten liikkumista. Siksi sellaiset olisi syytä rakentaa myös pohjoisen Oulun keskukseen Haukiputaalle.

Kuntoportaat ovat lyhyessä ajassa kasvattaneet suosiotaan. Ne sopivat monen tasoisille liikkujille ja tuloksia syntyy nopeasti. Oulussa kuntoportaita on tällä hetkellä Kaakkurissa ja Ritaharjussa. Kolmannet portaat ovat valmistumassa Heinäpäähän.

Myös kuntoilupuistoista on tullut suosittu tapa kasvattaa kuntoa. Tällä hetkellä ulkokuntosaleja Oulusta löytyy Hiirosesta, Hollihaasta, Kaukovainiolta, Kaakkurista, Kuusisaaresta, Pateniemenrannasta, Myllytullista, Raksilasta, Ritaharjusta, Tuirasta ja Virpiniemestä.

Haukipudas on noin 20 000 asukkaan alue pohjoisessa Oulussa. Väestö riittäisi hyvin korkean käyttöasteen kuntoportaille ja kuntoilupuistolle.

Esitän, että kaupunki selvittää Haukiputaalta sopivan paikan kuntoportaille ja ulkokuntosalille. 

Niilo Heinonen (kok.)

Valtuustoaloite: Kehittämisohjelmat Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon entisille kuntakeskuksille

Uuden Oulun perustaminen vuonna 2013 oli monella tapaa tarpeellinen päätös. Maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelu sekä palveluverkon rakentaminen onnistuvat nykyisin mutkattomammin ilman ylimääräisiä kuntarajoja. Uusi Oulu on yhdessä vahvempi kuin entiset kunnat erikseen. Kuntien yhdistymisen jälkeiset vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että entisten kuntakeskusten systemaattiselle kehittämiselle olisi tarvetta.

Uuden Oulun yleiskaavassa Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon entiset kuntakeskukset on merkitty merkinnällä C2, joka tarkoittaa suurta paikalliskeskusta. Niitä on yleiskaavan mukaan kehitettävä ympäröivien suuralueiden omaleimaisina, mittakaavaltaan ja rakenteeltaan pikkukaupunkimaisina julkisten, yksityisten ja kaupallisten palveluiden keskuksina. Yleiskaavan mukaan paikalliskeskusten maankäyttöä tehostetaan ja monipuolistetaan paikallisia ominaispiirteitä ja vahvuuksia korostaen.

Yleiskaavaan kirjatun tahtotilan toteuttamiseksi kuntakeskukset tarvitsevat strategista kehittämistä kaupunkiorganisaation sektorirajat ylittävänä yhteistyönä. Esitämme, että kaupunki laatii seuraavan valtuustokauden aikana Haukiputaalle, Kiimingille ja Oulunsalolle kehittämisohjelmat, joiden tavoitteena on vahvistaa kuntakeskusten elinvoimaa, kilpailukykyä ja houkuttelevuutta potentiaalisten asukkaiden ja yritysten silmissä. Kehittämisohjelman laadinnan yhteydessä arvioidaan tarve päivittää kuntakeskusten maankäyttöä ohjaavat osayleiskaavat.

Jokaiselle kehittämisohjelmalle on perustettava ohjausryhmä, jossa on mukana edustaja ainakin kaupungin kaavoituksesta, tonttipalveluista, liikennesuunnittelusta, puistojen ja viheralueiden suunnittelusta, elinkeino- ja työllisyyspalveluista, sivistys- ja kulttuuripalveluista, hyvinvointipalveluista sekä viestinnästä ja markkinoinnista.

Lisäksi jokaiselle kuntakeskukselle nimetään yksi vastuullinen viranhaltija vastaamaan kehittämisohjelman tulosvastuullisesta toimeenpanosta sekä siihen liittyvästä vuorovaikutuksesta sidosryhmien ja kuntalaisten kanssa. Kehittämisohjelmien toimeenpanoa on seurattava säännöllisesti niiden ohjausryhmissä sekä kaupungin toimielimissä.

Kehittämisohjelmien valmisteluun on otettava mukaan mm. paikalliset yrittäjäjärjestöt, asukasyhdistykset ja nuorten vaikuttajaryhmät. Myös yksittäisille kaupunkilaisille on varattava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kehittämisohjelman valmisteluun esimerkiksi asukasiltojen, työpajojen ja kyselyiden muodossa.

Varsinainen esitys

Me allekirjoittaneet esitämme, että Oulun kaupunki valmistelee Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon keskustoille kehittämisohjelmat, joissa korostetaan kunkin entisen kuntakeskuksen vahvuuksia ja ominaispiirteitä. Kehittämisohjelmissa asetetaan tavoitteet ja kirjataan toimenpiteet mm. maankäytön, asumisen, liikenteen, kaupunkiympäristön, palveluiden sekä markkinoinnin systemaattiselle kehittämiselle.

Niilo Heinonen
Kokoomuksen valtuustoryhmä

Asuntomarkkinoiden ongelmia ei ratkaista lisäsääntelyllä

Asuntomarkkinoille vaaditaan säännöllisesti lisäsääntelyä ratkomaan erilaisia markkinoilla havaittuja – kuviteltuja tai todellisia – ongelmia.

Kotikaupungissani Oulussa on käyty keskustelua muun muassa siitä, rakennetaanko keskustaan riittävästi perheasuntoja, ovatko asunnot liian pieniä tai ovatko uusien asuntojen hinnat karanneet käsistä. Ratkaisuksi ongelmiin esitetään usein asuntojen keskikoon, asuntojakauman tai hintojen sääntelyä. Vähemmälle huomiolle jäävät koettujen ongelmien juurisyyt.

Olisivatko asuntomarkkinat säänneltävissä toimivammiksi? Riittäisikö perheasuntoja kaikille halukkaille, jos asuntojen minimikoko määrättäisiin asemakaavoissa tai maankäyttösopimuksissa? Voitaisiinko jokaiselle halukkaalle turvata asunto hyvältä paikalta edulliseen hintaan ottamalla käyttöön hintasääntelymekanismeja? Poistuisivatko asuntojen tarjontaan liittyvät ongelmat, jos ottaisimme niskalenkin “pahantahtoisista markkinavoimista”?

Enpä usko.

Erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla asuntojen hinnat ovat nousseet viime vuosina voimakkaasti. Omassa sarjassaan pyörivät Helsinki, Espoo ja Vantaa, mutta myös muissa kasvukeskuksissa asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet vuosia. Taustalla on tietenkin monia syitä, mutta keskeisin on kaupunkien vahvistuva vetovoima.

Mielenkiintoiset työpaikat, monipuoliset opiskelumahdollisuudet, viihtyisä elinympäristö, sujuvat palvelut, toimiva liikenne ja elävä kaupunkikulttuuri vetävät suomalaisia kasvavassa määrin kaupunkiseuduille. Ja nimenomaa tietyille seuduille. Elämästä hyvässä asuinympäristössä ollaan valmiita maksamaan – ja tämä nostaa hintoja.

Asuntomarkkinoihin nimittäin pätee yleisellä tasolla samat lainalaisuudet kuin muihinkin markkinoihin: hinnat määräytyvät markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella. Asuntojen hinnat (tai vuokrat) siis määrää se, kuinka paljon asuntoja on tarjolla sekä toisaalta se, kuinka moni ihminen haluaa asua juuri kyseisellä seudulla tai asuinalueella – ja kuinka voimakas tuo halu on.

Jos ihmisten muuttohalu alueelle kasvaa mutta asuntojen määrä ei, alueen asuntojen hinnat nousevat. Hinnat nousevat myös, jos markkinoilla olevien asuntojen määrä kasvaa, mutta ihmisten muuttohalut alueelle kasvavat vielä nopeammin.

Ainoa kestävä keino pitää asuntojen hintakehitys kohtuullisena on vastata kasvavaan kysyntään kasvattamalla tarjontaa. Vuokra- ja hintasääntely ei korjaa ongelman juurisyitä, vaan johtaa helposti asuntojen saatavuuden ja/tai laadun heikkenemiseen.

Tuettu asuntotuotanto johtaa ihmisten epätasapuoliseen kohteluun

Asuntomarkkinoiden “ongelmia” pyritään usein ratkaisemaan erilaisella tuetulla, “kohtuuhintaisella” tai “sosiaalisella” asuntotuotannolla. Suunnitelmatalouteen luottavien rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Taustalla on usein kaunis ajatus: alennetaan asuntojen vuokria luovuttamalla tontteja julkiselle tai yleishyödylliselle taholle, joka rakentaa tonteille markkinahintaa alempaan hintaan myytäviä tai vuokrattavia asuntoja. Kuten usein muutoinkin, tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla. Järjestelmä johtaa helposti ihmisten epätasapuoliseen kohteluun.

Äkkiseltään voisi ajatella, että mainiota – edullista asumista ilman yhteiskunnan tukea! Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Tuetussa asuntotuotannossa kaupunki menettää tonteistaan saamaansa tuottoa sekä kaupungin vuokra-asuntoyhtiöiden kohdalla myös sijoitetun pääoman tuottoja. Eikä kyse ole mistään köyhäinavusta. Kaupunkien vuokra-asunnot ovat usein myös hyvin tienaavien hyödynnettävissä.

Tuetulla asuntotuotannolla voidaan kyllä keinotekoisesti laskea asuntojen vuokraa, mutta markkinavuokran alittavia asuntoja ei ikinä riitä kaikille halukkaille. Kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Sen sijaan että markkinamekanismi korjaisi tilanteen nostamalla hintatasoa tai lisäämällä tarjontaa, asunnot jaetaan esimerkiksi byrokraattisella haku- ja arviointimenettelyllä tai suoraviivaisesti arpomalla.

Arpajaisten voittajia ovat tietenkin ne, jotka saavat asunnon alle markkinahinnan – häviäjiä taas ne, jotka jäävät arpajaisissa nuolemaan näppejään. Häviäjiä ovat myös ne kaupunkilaiset, jotka joutuvat tilittämään korkeampina kunnallisveroina (tai heikompina julkisina palveluina) vuokran ja markkinavuokran välisen erotuksen.

Tuettu asuntotuotanto ei kuitenkaan rajaudu pelkästään vuokra-asumiseen. Myös omistusasumista tuetaan – jopa erittäin ruhtinaallisesti! Esimerkiksi Helsingissä ns. Hitas-järjestelmässä kaupunki arpoo alle markkinahintaan kaupattavia asuntoja lähinnä keski- ja hyvätuloisille. Pienituloisilla ei ole toivoakaan päästä kiinni vaikkapa 300 000 – 500 000 euron hintaiseen Hitas-järjestelmän perheasuntoon.

Yhteiskunnan tukemat asunnot pitäisi ehdottomasti kohdistaa sitä eniten tarvitseville. Kaupungit voisivat omistamiensa asuntojen avulla lopettaa kodittomuuden.

Yksinkertaisempaa olisi toki tukea ihmisiä asumiskulujen kattamisessa suoraan rahallisesti asumistuen kautta. Kaupungin vuokra-asunnoille on kuitenkin paikkansa esimerkiksi tilanteissa, joissa luottotiedot menettäneen on vaikea löytää asuntoa vapailta markkinoilta, vaikka Kela kuinka tukisi asumiskustannusten kattamisessa.

Liiallinen sääntely johtaa hyvinvointitappioihin

Myös vapaarahoitteisten asuntojen sääntely maksaa kaupungille. Jos kaupunki esimerkiksi asettaa vaatimuksia yhteistiloista, autopaikoista, tai käytettävistä materiaaleista, tämä laskee kaupungin tonteistaan saamaa tuottoa.

Jos asukkaat aidosti pitäisivät kaavassa määriteltyjä asunnon ominaisuuksia itselleen tärkeinä, lisäisivät ne maksuhalukkuutta kustannusta enemmän ja ne kannattaisi toteuttaa, vaikka kaupunki ei niitä vaatisikaan. Jos asunnon ostaja puolestaan ei pidä ominaisuuksia tarpeellisena, ei asukas niistä halua maksaakaan. Tällöin ei pienene rakennusyhtiön kate, vaan sen halu maksaa kaupungille tontista. Häviäjinä ovat jälleen kaikki kaupunkilaiset.

Tällaisten kustannusten ongelma julkisessa keskustelussa on, että niiden tarkkaa määrää on mahdoton arvioida ja siksi ne ohitetaan sivuhuomiona. Suuressa kuvassa kustannukset nousevat kuitenkin huomattaviksi.

Hyvän ja eheän kaupungin rakentaminen vaatii toki kaavoituksella tehtävää ohjausta, mutta liian yksityiskohtainen sääntely johtaa helposti epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin. Tarpeettomasti rakennetut pysäköintipaikat ja kattosaunat tuhlaavat turhaan vaurautta ja aiheuttavat ns. hyvinvointitappioita.

Asuntomarkkinat tarvitsevat lisää markkinoita

Asuntomarkkinoiden ongelmat ratkaistaan ainoastaan parantamalla markkinoiden toimintaa – lisäämällä maankäyttöön ja asuntopolitiikkaan markkinoita, kilpailua ja läpinäkyvyyttä.

Teesini asuntomarkkinoiden parantamiseksi ovat:

  1. Kasvavien kaupunkien on kasvatettava tontti- ja asuntotarjontaansa. Tämä on ainoa keino pitää asumisen hintakehitys edes jokseenkin kohtuullisena. Maltillisesta hintakehityksestä hyötyvät sekä ensiasunnon ostajat että kalliimpaan (ja yleensä suurempaan) asuntoon muuttoa suunnittelevat.
  2. Markkinoita, kilpailua, hintainformaatiota ja vaihtoehtoiskustannuksen käsitettä on hyödynnettävä maankäytössä ja rakentamisessa aina, kun se on mahdollista. Kaupunkisuunnittelun ratkaisujen vaikutukset asuntomarkkinoihin, hyvinvointitappioihin ja kaupunkien talouteen on ymmärrettävä nykyistä paremmin.
  3. Rakennusoikeuden rajoittamisen ja muiden suunnitteluratkaisujen kustannukset on tuotava näkyviin. Kaavoituksen ratkaisut rajoittaa vaikkapa asuinrakennusten korkeutta voivat olla perusteltuja, mutta kolikolla on väistämättä myös kääntöpuolensa. Rakennusoikeuden rajaaminen on pois kaupungin tontinluovutustuloista ja/tai rakennusoikeuden myynnistä saatavasta tuotosta.
  4. Kaupunkien on lopetettava tonttien luovuttaminen alle markkinahinnan. Tämä nimittäin piilottaa julkisten varojen käyttöä. Luovutushinnan ja markkinahinnan välinen erotus eli yhteiskunnan subventio jää hämärän peittoon. Maata on luovutettava ensisijaisesti huutokaupalla tai muulla markkinaehtoisella mekanismilla.
  5. Ihmisiä on kohdeltava tasapuolisesti. Sosiaalinen asuntotuotanto on rajattava niille, jotka eivät saa asuntoa vapailta markkinoilta. Pienituloisten ja vähävaraisten asuinkustannusten tukeminen voidaan toteuttaa reilummin ja oikeudenmukaisemmin suorilla tulonsiirroilla. Tulonsiirtojen on kannustettava ihmisiä valitsemaan itselleen edullisin asumismuoto.

Tehdään Oulusta kaupungin näköinen kaupunki!

Oulu on reilun 200 000 tuhannen asukkaan pohjoisen Suomen kaupallinen, kulttuurinen ja hallinnollinen keskus. Onko Oulu kuitenkaan sen näköinen?

Kaupunkisuunnittelulla tarkoitetaan tarkoitetaan suppeassa merkityksessä kaupungin maankäytön suunnittelua eli pitkälti kaavoitusta. Laajemmassa merkityksessä kaupunkisuunnittelu on nimensä mukaisesti kaupungin suunnittelua: toimintojen sijoittumista, asumisen kehittämistä, palveluiden, liikenteen, kiertotalouden ja energiahuollon järjestämistä sekä katujen, torien, puistojen ja muiden kaupunkitilojen suunnittelua. Kaupunkisuunnittelulla siis vaikutetaan ihan jokaisen kuntalaisen arkeen.

Kaupunkisuunnittelu luo edellytyksiä kaupungin taloudelliselle kestävyydelle eli muun muassa yhdyskuntarakenteen, liikkumisen ja palveluiden järjestämisen taloudellisuudelle sekä toisaalta taloudellisen toimeliaisuuden syntymiselle. Sillä vaikutetaan vahvasti kaupungin kilpailukykyyn ja imagoon — vetovoimaan houkutella uusia asukkaita, yksityisiä palveluita ja työpaikkoja. Kaupungilla on myös keskeinen rooli esimerkiksi toimivien asuntomarkkinoiden ja reilun rakentamisen kilpailun synnyttämisessä. 

Kestävä kaupunkisuunnittelu huomioi maapallomme rajallisen kantokyvyn: ilmaston, luonnon monimuotoisuuden ja vesistöjen tilan sekä resurssien rajallisuuden. Se huomioi myös kaupungin sosiaalisen kestävyyden: jokaisella on kotikaupungissaan oikeus osallisuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sosiaalisen segregaation eli eriytymisen ehkäisyä sekä aitoja mahdollisuuksia osallistua kaupungin kehittämiseen. 

Oulun kaltaisen Suomen mittakaavassa suuren kaupungin kestävä kasvu edellyttää saumatonta maankäytön, rakentamisen ja liikenteen suunnittelu. Yhteensovitusta on tärkeää tehdä myös yhteistyössä seudun muiden kuntien ja valtion kanssa. On väliä, miten asuminen sijoitetaan ja millaisten kulkuvälineiden varaan ihmisten liikkuminen suunnitellaan. Kaupunkisuunnittelulla on iso vaikutus siihen, kuinka toimivaa ihmisten arki kaupungissa on.

 

1. Maailma muuttuu – ja niin myös kaupungit

Maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla. Muutos on entistä vahvemmin koko maapalloa koskettavaa – eli globaalia. Globaalit muutosvoimat eli megatrendit ovat tapa jäsentää käynnissä olevaa kehitystä.

Maapallon kantokyky on pahasti koetuksella

Megatrendeistä voimakkaimpia ja huolestuttavimpia lienee maapallon kantokyvyn murros, joka ilmenee ennen kaikkea ilmaston lämpenemisen, mutta myös luonnon monimuotoisuuden köyhtymisenä, vesistöjen ja merien saastumisena sekä jäteongelmien kasvuna ympäri maailman. Elintapamme uhkaa viedä jälkipolviltamme mahdollisuuden elää maailmassa, jollaisena me sen tunnemme.

Maapallon kantokyvyn rajat on otettava entistä vahvemmin huomioon myös kaupunkien suunnittelussa. Miten asumme? Miten liikumme? Miten rakennamme? Näillä kaikilla on vaikutuksia hiilijalanjälkeemme, luontomme monimuotoisuuteen ja vesistöjemme tilaan. Osana kaupunkisuunnittelua on oleellista pohtia, miten rakennamme kaupunkiympäristöstämme kestävän.

Esimerkiksi liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen on pitkälti kiinni kaupunkien kyvystä suunnitella maankäyttöä, asumista ja liikennettä yhtenä kokonaisuutena. Jatkossa uudisrakentaminen on ohjattava toimivien joukkoliikenneyhteyksien varteen. On tavoiteltava entistä tiiviimpää ja eheämpää yhdyskuntarakennetta, jossa päivittäinen liikkuminen voi perustua useimmilla meistä ensisijaisesti joukkoliikenteeseen ja pyöräilyyn.

Kaupungistuminen jatkuu – koska haluamme sen jatkuvan

Toinen keskeinen kaupunkien elämää muuttava megatrendi on kaupungistuminen. Suomessa väestön keskittyminen maalta kaupunkiseuduille jatkuu, mutta keskittymistä tapahtuu myös seutujen sisällä: kasvu keskittyy entistä voimakkaammin keskuskaupunkeihin ja ennen kaikkea niiden ytimiin. Eikä ole selvää, että kaikki kaupungin kasvavat – päinvastoin.

Suomessa kasvavia kaupunkiseutuja on jatkossa joidenkin skenaarioiden mukaan enää kymmenkunta. Kasvukeskukset imevät väkeä maaseudun lisäksi siis myös muista kaupungeista. Mitä kaupunkien päättäjien pitäisi ajatella kaupungistumisesta? 

Ensiksi olisi hyvä tiedostaa, mihin kaupungistuminen perustuu. Jokainen muuttopäätös perustuu yksilölliseen valintaan. Kaupungistuminen ei siksi ole mielipidekysymys, jota kannattaisi – tai voisi – joko kannattaa tai vastustaa. Kaupungistuminen näyttää olevat suunta, jonka kasvava määrä meistä ihmisiä on valinnut.

Siksi päättäjän olisi oleellista vastata seuraaviin kysymyksiin: Miten voimme varautua kaupunkien kasvuun? Miten voimme mahdollistaa kaupunkien kasvun? Miten voimme tehdä kaupungistamme vetovoimaisen? Miten voimme varautua siihen, ettei kaupunkimme olekaan kasvukeskusten joukossa? Pyrin tässä kirjoituksessa vastaamaan osaltani kolmeen ensimmäiseen kysymykseen. Neljäs kysymys on kiusallisempi, joten käsittelen sitä tarpeen vaatiessa joskus myöhemmin.

Laskeva syntyvyys ja ikääntyvä väestö muuttavat kaupunkeja

Kolmas keskeinen länsimaita muokkaava muutosvoima on väestörakenteen murros, jonka taustalla ovat toisaalta laskeva syntyvyys ja toisaalta ihmisten keskimäärin pidempi elinikä. Murros aiheuttaa suuria haasteita hyvinvointiyhteiskunnan rakenteille, jotka on rakennettu vuosikymmenten aikana sen varaan, että nuoremmat ikäluokat rahoittavat ikääntyneiden palvelut ja eläkkeet.

Kaupungeille ja kunnille pienenevä lapsimäärä tarkoittaa pienempää tarvetta kouluille ja päiväkodeille sekä toisaalta kasvavaa tarvetta hoivapalveluille. Asuntopolitiikan näkökulmasta väestörakenteen muutokset näkyvät muuttuvina asumistarpeina — lapsiperheiden omakotitalojen sijaan on tarjottava aiempaa enemmän asuntoja 1-2 hengen talouksille. Eikä muutospaineet rajoitu vain asuntojen kokoon, vaan myös ihmisten palveluntarve muuttuu. Kysyntä kotiin toimitettaville tai ainakin lähipalveluille kasvaa.

Rakentamisessa ikääntyvä väestö on huomioitava myös esteettömyyden näkökulmasta. Entistä suuremmalla osalla aktiiviväestöä voi olla haasteita liikkumisen, näkemisen ja kuulemisen suhteen. Tämä haastaa sekä asuntosuunnittelun että meille kaikille yhteisen kaupunkiympäristön suunnittelun. 

Kansainvälisyys ja muuttoliikkeet ovat tulleet jäädäkseen

Neljäs selkeä megatrendi on kasvavat kansainväliset muuttoliikkeet, jotka ovat seurausta globalisoituvasta maailmasta. Oulu on aina ollut kansainvälinen kauppakaupunki, jonka kautta terva, metsäteollisuuden tuotteet ja matkapuhelimiin liittyvä teknologia ovat suunnanneet kohti maailmanmarkkinoita. Kansainvälisyydestä ja globaalista maailmasta on ollut meille oululaisille yksiselitteisesti enemmän hyötyä kuin haittaa.

Ikääntyvä väestö ja heikkenevä huoltosuhde (suomeksi: työvoiman ulkopuolella olevien, kuten lasten ja vanhusten määrän suhdetta työtä tekevien määrään) pakottavat meitä kasvattamaan kansainvälisten osaajien rekrytointia, jos ja kun hyvinvointiyhteiskunnan hedelmistä halutaan nauttia myös jatkossa. 

Kansainvälisyys olisi hyvä huomioida jatkossa entistä vahvemmin kaupunkia ja sen palveluita suunniteltaessa. Palveluiden on oltava saatavissa monikielisesti, mutta myös kannustimet oppia suomen kieltä pitää olla kohdallaan. Kielen ja kulttuurin opiskelu sekä työ tai opiskelu ovat parhaita tapoja kotoutua uuteen kotikaupunkiin. Meidän on tehtävä yhdessä kaikkemme, jotta Ouluun rekrytoidut osaajat myös viihtyvät täällä. Se on yhteinen etumme.

Teknologinen kehitys mahdollistaa uudenlaisen osallisuuden

Viidentenä kaupunkien kannalta keskeisenä megatrendinä nostan esiin teknologisen kehityksen – etenkin siitä näkökulmasta, miten se muuttaa ihmisten tiedonsaantia ja mahdollisuutta osallistua elinympäristönsä kehittämiseen. Lainsäädäntö on antanut tähän kasvavissa määrin mahdollisuuksia jo aiemmin, mutta väitän, että teknologian kehittyminen tulee mullistamaan osallisuuden kaupunkisuunnittelussa.

Uudet sosiaalisen median sovellutukset mahdollistavat aiempaa nopeatempoisemman ja oikea-aikaisemman vuorovaikutuksen kaupunkilaisten, päätöksentekijöiden ja myös viranhaltijoiden välillä. Tämä väistämättä kasvattaa virkakoneiston ja poliittisten päättäjien viestinnän työmäärää, mutta kaupunkilaisille se luo uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua kotikaupungin kehittämiseen.

Teknologian kehityksen myötä kaupunkiympäristön muutosten havainnollistaminen voi ottaa suuria harppauksia. Kaupunkilaisten hyödynnettäväksi voidaan tuottaa 3D-mallia vaikka koko kaupungista ja yksittäisten kaavahankkeiden visualisointi voi edetä kauniista havainnekuvista realistiseen kolmiulotteiseen virtuaalitodellisuuteen, jossa kaupunkilainen voi tutkia kaavamuutoksen vaikutuksia lintuperspektiivin sijaan jalankulkijan näkökulmasta.

Teknologia mahdollistaa aidon vuorovaikutuksen eri osapuolten välillä. Perinteisten, kankeiden ja pullakahvintuoksuisten kaavatiedotustilaisuuksien sijaan vuorovaikutus voi tapahtua verkossa interaktiivisissa virtuaalitilaisuuksissa, joihin jokainen voi osallistua työpäivän päätteeksi omalta kotisohvalta.

Myös itse kaupunkiympäristöstä voi tulla digitaalisempi. Tästä ensimmäisiä sovellutuksia tästä lienee joukkoliikenteen mobiiliapplikaatiot, joiden kautta voi tutkia aikatauluja, seurata reaaliajassa linja-autojen liikkeitä sekä maksaa matkansa. 

 

2. Annetaan Oulun kasvaa ja kehittyä

Oulun kaupungin kasvu perustuu ennen kaikkea siihen, kuinka vetovoimaisena kaupunkina Oulu koetaan. 

Väitän, että tulevina vuosina kaupungin kohtalon ratkaisee ennen kaikkea ikäluokkani – nuorten aikuisten – suhtautuminen kotikaupunkiimme. Meidän on väistämättä mietittävä, mikä tekee Oulusta pääkaupunkiseutua, Tamperetta, Turkua, Jyväskylää, Kuopiota ja muita yliopistokaupunkeja houkuttelevamman ympäristön asumiseen, työntekoon, opiskeluun ja perheen perustamiseen – elämiseen?

Kysymys on helppo esittää, mutta siihen vastaaminen on vaikeampi rasti. Tätä nimittäin pohtivat kuntapäättäjät joka viikko ympäri Suomen kaupungin koosta riippumatta. Jopa Helsinki joutuu näitä pohtimaan verrokkeihinsa eli muiden maiden pääkaupunkeihin ja kasvukeskuksiin peilaten. 

Olennaisinta on tietenkin se, että perusasiat ovat kunnossa: kaupungin palvelut toimivat, asumisen hinta on kohtuullisella tasolla ja kaupungista löytyy mahdollisuuksia toimeentuloon – töitä tai edellytyksiä yritystoiminnalle. 

Kilpailu muiden kaupunkien rinnalla vaatii myös muuta. Joillekin se voi tarkoittaa kattavaa tapahtumatarjontaa, elävää kaupunkikulttuuria, vetovoimaista korkeakoulutusta, monipuolisia liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia tai vaikkapa perusopetuksen musiikin, liikunnan ja kuvataiteen erikoisluokkia. Myös kaupungin yleisellä ilmapiirillä ja siitä syntyvällä imagolla on luonnollisesti vaikutusta asuinpaikan valintaan. Siihen voimme myös jokainen itse vaikuttaa.

Kun vetovoiman elementit ovat kunnossa, on muuttoliikkeisiin kyettävä vastaamaan riittävällä ja monipuolisella asunto- ja tonttitarjonnalla. Vaikka kaupunki käyttäisi minkälaisia työkaluja asumisen hinnan säännöstelyyn, ei hintakehitykseen voi vaikuttaa lisäämättä uusien asuntojen määrää. Riittävä tarjonta on ainoa kestävä vastaus kohtuuhintaisen asumisen tavoitteisiin.

Oulussa kasvua on toteutettu entistä vahvemmin täydennysrakentamisen kautta eli olemassa olevia asuinalueita täydentämällä tai osittain uudelleenrakentamalla. Tämä on monessa suhteessa kestävä strategia. 

Ensinnäkin uudet asunnot syntyvät alueille, joilta löytyy jo valmiiksi palveluja. Uusien asukkaiden myötä palveluvalikoima voi myös vahvistua, mistä myös alueen pidempiaikaiset asukkaat hyötyvät. 

Toisekseen täydennysrakentaminen on kaupungille taloudellinen tapa kasvaa: kunnallistekniikka ja muu infra on jo valmiina, eikä siihen tarvitse investoida miljoonatolkulla, kuten uusilla asuinalueilla. 

Kolmanneksi täydennysrakentaminen on myös ympäristöystävällinen vaihtoehto, sillä tiiviissä kaupungissa liikkumisen tarve on vähäisempää ja matkoja voi hoitaa hyvin jalkaisin, pyörällä tai joukkoliikenteellä. Onkin olennaista, että täydennysrakentamista kohdistetaan ensisijaisesti toimivien julkisen liikenteen yhteyksien solmukohtiin ja varteen. Tästä lisää myöhemmin.

Minun Oulussani…
  • Kaupungin vetovoimaan ja kasvuun uskalletaan investoida. 
  • Uudisrakentaminen toteutetaan ensisijaisesti tiiviinä täydennysrakentamisena hyvien joukkoliikenneyhteyksien varteen.
  • Kaupunkikeskustan lisäksi kehitetään määrätietoisesti kaupungin aluekeskuksia Kaakkuria, Ritaharjua ja Hiukkavaaraa sekä Haukiputaan, Kiimingin ja Oulunsalon entisiä kuntakeskuksia.
  • Asumisen hintakehitys pidetään kurissa turvaamalla riittävä asunto- ja tonttitarjonta.
  • Asunnottomuutta torjutaan ja asunnottomat asetetaan ensisijalle kaupungin vuokra-asuntoyhtiön Sivakan asuntojonoissa. 

 

3. Kaupunkikeskusta tarvitsee vetovoimatekijöitä

Keskustan kehittäminen on nostettava Oulun kaupunkikehityksen kärjeksi. Mitä olisi kaupunki tai kaupunkiseutu ilman vetovoimaista keskustaa?

Kilpailukykyinen kaupunki tarvitsee vetovoimaisen keskustan. Oulu on yli 200 000 asukkaan kaupunki, mutta se ei valitettavasti näy keskustassamme. Pysäköintilaitos Kivisydämen rakentamisen viivästyminen parilla vuosikymmenellä jätti kaupunkikehitykseen ison korjausvelan. Tuota velkaa on nyt korjattava. Tavoitteena on oltava keskustan ja sen lähialueiden asukkaiden, työpaikkojen ja liiketilojen määrän voimakas kasvattaminen.

Kasvava asukasmäärä turvaa palvelut. Se luo kysyntää ravintoloille. Se tekee keskustan kaupallisista palveluista lähipalveluita entistä useammalle. Vain kasvavalla asukasmäärällä voimme turvata monipuolisen ja laadukkaan kivijalkamyymälöiden palveluvalikoiman.

Kivisydämen rakentamisen myötä keskustassa on käynnistynyt asunto- ja toimitilarakentamisen hankkeita. Kauppakeskus Valkea lienee tästä paras esimerkki. Potentiaalia laajemmalle kehittämiselle kuitenkin olisi. Kaupungin onkin osaltaan vauhditettava keskustaa kehittävää täydennysrakentamista.

Kaupunki on jo toiminutkin hankkeiden mahdollistamiseksi. Kuluneella valtuustokaudella olemme keventäneet uusien rakennushankkeiden pysäköintiä ohjaavaa niin sanottua pysäköintinormia. Tästä kiitos kuuluu Kokoomukselle sekä valtuustosalin vasemmalle laidalle. 

Uusi kevyempi normi on edistyksellinen. Se mahdollistaa pysäköinnin rakentamisen aiempaa markkinaehtoisemmin: pysäköintipaikkoja tarvitsee rakentaa vain sen verran, että ne menevät kaupaksi rakentamisen kustannukset kattavaan markkinahintaan. Aiempi tiukempi normi pakotti rakennusliikkeet rakentamaan ylimääräistä pysäköintikapasiteettia, jonka rakentamisen kustannuksia jouduttiin jyvittämään asuntojen hintoihin. Pysäköinnistä siis maksoi siivun omisti autoa tai ei. Tällä on arvioitu olleen merkittävä asuntojen hintoja nostava vaikutus. 

Kaupunki on myös laatinut Heinäpään alueelle erityisen täydennysrakentamisen toteutusselvityksen, joka tarjoaa taloyhtiöille valmiita konsepteja tonttien täydennysrakentamiseen. Keinovalikoima vaihtelee maltillisesta lisärakentamisesta aina kattavaan purkavaan täydennysrakentamiseen eli olemassa olevien rakennusten korvaamiseen uudisrakentamisella. Kaupunki on luonut Heinäpään täydennysrakentamiseen myös merkittäviä taloudellisia kannustimia: alennettu kaavoitusmaksu, edullisempi maankäyttösopimuskorvaus uudesta rakennusoikeudesta sekä olemassa olevien rakennusten keveämpi pysäköintinormi.

Uudisrakentamisen lisäksi vetovoimainen keskusta tarvitsee henkisempiä vetovoimatekijöitä. Niitä edustavat muun muassa ainutlaatuinen rakennusperintömme. Mitä olisi Oulu ilman tuomiokirkkoa, kaupungintaloa, torin makasiineja, Rotuaaria, Raksilan ja Karjasillan pientaloalueita sekä muita kaupunkimme tunnusmerkkejä?

Eikä kaupunki olisi mitään ilman sen aktiivisia ihmisiä! Oulussa on oltava mahdollisuus järjestää tilaisuuksia, harrastaa, nauttia, kuunnella, nähdä, kokea ja liikkua. Työn, opiskelun ja muun arjen vastapainona on löydyttävä kulttuuria, ulkoilumahdollisuuksia ja muuta vapaa-ajan tekemistä. Kaupunkilaisten ja yritysten aktiivisuutta ei saa tukahduttaa pykälillä ja lupaviidakoilla. Kaupunkiympäristö ja kaupungin tilat ovat tarkoitettu kaupunkilaisia varten – tehdään siis kaikkemme, jotta mahdollisimman moni pääsisi niistä nauttimaan!

Minun Oulussani…
  • Keskustasta ja sen lähialueista rakennetaan entistä urbaanimpaa ja tiiviimpää kaupunkiympäristöä. Keskustan asukasmäärä kasvaa reippaasti.
  • Kävelykeskustaa laajennetaan ja pysäköintiä ohjataan Kivisydämeen. Tarpeen vaatiessa Kivisydäntä laajennetaan.
  • Rakennettua kulttuuriympäristöä suojellaan. Kaupunki näyttää esimerkkiä pitämällä huolta omista arvokkaista rakennuksistaan.
  • Kaupunki mahdollistaa elävän kaupunkikulttuurin syntymisen ja säilymisen. Kaupunki kannustaa vapaaehtoistoimintaan ja kaupunkitilan hyödyntämiseen.
  • Kouluja ja muita kaupungin tiloja avataan aiempaa enemmän kaupunkilaisten ilta- ja viikonloppukäyttöön. Isolla rahalla tehtyjä rakennuksia ei kannata pitää tyhjillään. 

 

4. Korkeaa ja korkeatasoista

Arkkitehtuurilla on keskeinen merkitys kaupunkien houkuttelevuudelle. Pohjoisen Suomen pääkaupunkina ja arkkitehtikoulutusta tarjoavana kaupunkina Oulun on huolehdittava rakentamisen laadusta ja kaupunkiympäristön kauneudesta.

Kaupunkiympäristön rakentumiseen vaikutetaan kaavoituksella, maapolitiikalla sekä rakentamisen ohjauksella ja valvonnalla. Näiden lisäksi kaupungin visioilla, suunnitelmilla ja erilaisilla toteutusselvityksillä on vaikutusta. Siihen vaikutetaan myös kaupungin ja alueen elinkeinoelämän välisellä yhteistyöllä.

Kaupungin rooli kaupunkisuunnittelussa ei saa supistua vain harmaaksi valvovaksi viranomaistahoksi. Kaupungin ja sen päättäjien on oltava aktiivisesti luomassa suuntaviivoja siihen, miten kaupunkia rakennetaan — vuorovaikutuksessa kaupunkilaisten, järjestöjen ja yritysten kanssa.

Laadukkaan kaupunkikuvan syntymiseen vaikuttaa moni asia. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että kaupungin päättäjillä on vahva tahtotila laadukkaan ja myös kauniin kaupunkiympäristön rakentamisesta. Työkaluja rakentamisen ohjaamiseen kyllä löytyy, jos niitä halutaan käyttää. 

Erityisen tärkeää korkean laadun edellyttäminen on korkean rakentamisen hankkeissa. Yli 8-9-kerroksiset kerrostalot vaikuttavat maisemaan laajasti Oulun tasaisen maanpinnan ansiosta. Korkean rakentamisen hankkeissa on arvioitava tarkkaan rakennuksen kerrosmäärän vaikutuksia ympäristöönsä. 

Maisemallisten näkökulmien lisäksi on otettava huomioon korkeuden vaikutukset esimerkiksi pysäköinnin määrään. Rakennusten kivijalalta eli 1-2 kerrokselta on edellytettävä kaupallista tai yhteisöllistä toiminnallisuutta. Mykät, ikkunattomat seinäpinnat kivijalassa eivät edistä elävän kaupungin rakentumista.

Korkea rakentaminen on sijoittaminen on mietittävä tarkkaan. Se kuuluu oikein suunniteltuna osaksi keskustan täydennysrakentamisen työkalupakkiin. Rakentamisen korkeus ei ole kuitenkaan itseisarvoista. Tavoitteena on oltava tiivis ja eheä korttelirakenne. Korkealle rakentamiselle sopisi ennen kaikkea rautatien ympäristö, jossa rakennusten korkeuden aiheuttaman varjostuksen haitat jäävät pienemmäksi kuin vaikkapa Rotuaarin ympäristössä.

Minun Oulussani…
  • Luodaan mielenkiintoista ja laadukasta kaupunkiympäristöä kaavoituksen, tontinluovutuksen, rakennusvalvonnan ja alan toimijoiden yhteistyöllä. Edellytetään erityisesti korkealta rakentamiselta korkeatasoista arkkitehtuuria.
  • Kaupunki näyttää esimerkkiä laadukkaasta rakentamisesta ja arkkitehtuurista omissa rakennushankkeissaan.
  • Uskalletaan rakentaa korkeasti ja korkeatasoisesti. Korkeaa rakentamista sijoitetaan etenkin rautatien varteen sekä harkitusti muualle keskustaan.

 

5. Toimiva liikenne on toimivan kaupungin perusta

Toimiva liikenne kuuluu kaikille. Jollekin se tarkoittaa sujuvuutta nelostiellä, toiselle kattavaa kaupunkipyöräjärjestelmää. Kolmannelle ehkä näppäriä citybusseja.

Kaupunkiliikenne tulee kokemaan suuren murroksen lähivuosina ja ennen kaikkea tulevina vuosikymmeninä. Suurten kaupunkien kasvupaine edellyttää kykyä suunnitella ja toteuttaa entistä tiiviimpää kaupunkia, jotta uusille kaupunkilaisille kyetään osoittamaan koti. Kuten jo aiemmin tässä tekstissä kirjoitin, kasvavassa kaupungissa ainoa keino pitää asumisen hintaa kurissa on asuntotarjonnan määrätietoinen kasvattaminen etenkin suosituimmilla asuinalueilla.

Tämä luo sekä haasteita että mahdollisuuksia kaupunkien liikennejärjestelmille. Toisaalta kasvava ihmismäärä tarkoittaa kasvavaa liikennemäärää kadulla. Ellei järjestelmätasolla tapahdu muutoksia, tarkoittaa se siis myös kasvavia ruuhkia. Lisäksi tiiviimpi kaupunkirakenne edellyttää toissijaisten toimintojen, kuten esimerkiksi pysäköintikapaseetin väistymistä asumisen tieltä. Vaihtoehtona on toki toteuttaa pysäköintiä laajamittaisesti maan alle, mutta se on kohtuullisen kallista. Tilanne luo kasvavan paineen löytää vaihtoehtoja yksityisautoilulle.

Toisaalta tiiviimpi kaupunki luo mahdollisuuksia toimivan joukkoliikenteen kehittämiseen. Joukkoliikenne nimittäin tarvitsee (tehokkaasti toteutettuna) nimensä mukaisesti joukkoja – suurta määrää ihmisiä. 

Yksittäisen ihmisen näkökulmasta olennaista on arjen toimivuus ja valinnan mahdollisuudet. Siksi se onkin hyvä ottaa lähtökohdaksi kaupunkiliikennettä suunniteltaessa. Taustalla on tietenkin otettava huomioon kaupunkien kasvun ja tiivistymisen vaikutukset, mutta aidosti toimivimman ratkaisut löytyvät, kun järjestelmää suunnitellaan käyttäjä edellä. Koska yksittäisiä ihmisiä on kaupungissa lukemattomia, on kaupungin liikennejärjestelmän tarjottava lukemattomia vaihtoehtoisia tapoja hoitaa liikkuminen paikasta A paikkaan B.

Jollekin oma auto on luontevin ja jopa ainoa tapa saada arki rullaamaan. On suhattava monta kertaa päivässä kodin, päiväkodin, koulujen, työpaikan ja harrastusten väliä. Kilometrejä kertyy ja välimatkat ovat pyörää pidempiä. Se on täysin fine. Tällaiselle ihmiselle ja perheelle on löydyttävä kaupungistamme mahdollisuus asua ja elää. 

Jollekin toiselle pyörä on luontevin tapa liikkua. Koti, työpaikka, lasten päivähoito ja vapaa-ajan palvelut ovat näppärästi pyörämatkan etäisyydellä toisistaan. Loskaisimmilla keleillä citybussi auttaa hädässä, yksisuuntaisilla matkoilla matka taittuu näppärästi kaupunkipyörällä. Autolle on satunnaista käyttöä, mutta tarpeen täyttää mainiosti taloyhtiön yhteiskäytössä oleva sähköauto. 

Kolmannelle ainoa järkevä vaihtoehto on joukkoliikenne, sillä iän myötä heikentyneen näkökyvyn takia autoilu ja pyöräily eivät ole enään turvallisia vaihtoehtoja. Kävellen hoituvat kaupassa ja apteekissa asiointi, mutta terveyspalvelut ja uimahallissa käyminen sijaitsevat kävelyetäisyyden ulkopuolella. Tarvittaessa apua kauppareissuun saa myös aikuisilta lapsilta tai taloyhtiö lapsiperheiden vanhemmilta.

On hyvä muistaa, ettei kaikilla kanssa ihmisillä ole taloutensa puolesta varaa autoon tai terveytensä puolesta pitkiin pyörä- ja kävelymatkoihin. Osa elää asuinalueilla, joilla joukkoliikenne toimii vain lasten koulukyytien osalta. Useimmille meistä arkiliikkuminen on eri kulkumuotojen yhdistämistä aina tilanteen mukaan. Siksi on hyvä, että liikennejärjestelmä tarjoaa vaihtoehtoja. 

Minun Oulussani…
  • Jokaiselle oululaiselle turvataan arjen toimivuus ja liikkumisen vaihtoehdot. Kaupunkia suunnitellaan liikenteen eri kulkutavat huomioiden.
  • Kaupunkiympäristöä kehitetään vahvemmin kävelijöiden ja pyöräilijöiden ehdoilla. Kattava pyörätieverkko on Oulun vahvuus.
  • Joukkoliikenteen kehitetään ruuhkien välttämiseksi ja arjen helpottamiseksi. Kaupunki selvittää ratikan rakentamisen mahdollisuudet.
  • Yhteiskäyttöautojen käyttöönottoa edistetään. Entistä useammalle oululaiselle mahdollistetaan toimiva arki ilman omaa autoa.
  • Asuntorakentamista ohjataan keskeisille sijainneille ja joukkoliikennereittien varteen.

 

Niilo Heinonen

Kirjoittaja on 26-vuotias Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteeri, Oulun nuorin kaupunginvaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan jäsen, joka katsoo Oulua useimmiten pyörän satulasta.

Teksti on alun perin julkaistu Oulun Kokoomuksen ja Toivo-ajatuspajan Huomisen Oulu -julkaisussa.